Säännöt

1 §

Yhdistyksen nimi on Suomen kannabisyhdistys ry., ruotsiksi Finlands cannabisfö­rening, englanniksi Finnish Cannabis Association. Nimestä käytetään lyhennettä SKY. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko maa.

Yhdistyksen tarkoitus on vaikuttaa päihdepolitiikkaan ja lainsäädäntöön siten, että kannabiksen käyttö, hallussapito ja viljely omaan käyttöön tulevat sallituiksi täysi-ikäisille sekä luodaan sääntely kannabiksen tuotantoon ja jakeluun.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa tutkimus-, selvitys- ja julkaisutoimintaa. Yhdistys osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä järjestää keskustelutilaisuuksia ja tapahtumia. Yhdistys tekee esityksiä viranomaisille ja päätöksentekijöille sekä antaa apua ja tukea henkilöille, jotka ovat joutuneet kannabiskieltolaista johtuvan syrjinnän, oikeusturvaloukkausten tai vainon kohteeksi.

Toimintaansa varten yhdistys voi omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta, harjoittaa julkaisutoimintaa, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, toimeenpanna asianmukaisen luvan saatuaan myyjäisiä, arpajaisia ja rahankeräyksiä. Yhdistys on aatteellinen yhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena ei ole tuottaa jäsenilleen taloudellista etua.

Jäsenyys

Yhdistyksen jäseniä ovat varsinaiset, yhteisö-, kannatus- ja kunniajäsenet.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoitusta.

Yhdistyksen yhteisöjäseneksi voidaan hyväksyä jokainen suomalainen yhteisö, jonka jäseninä olevat henkilöt voitaisiin hyväksyä varsinaisiksi jäseniksi.

Yhdistyksen kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toimintaa tukeva henkilö tai yhteisö.

Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenet yhdistykseen.

Yhdistyksen kunniajäseneksi voi yhdistyksen kokous kolmeneljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä kutsua henkilön, joka on erityisesti ansioitunut yhdistyksen toiminnassa tai merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä. Esityksen kunniajäseneksi kutsumisesta tekee yhdistyksen hallitus.

Yhdistys pitää jäsenistään jäsenluetteloa.

Yhdistyksen syyskokous määrää vuosijäsenmaksun, joka jäsenen on maksettava yhdis­tykselle. Kunniajäsenen ei tarvitse maksaa jäsenmaksua.

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti  hallitukselle tai sen pu­heen­johtajalle tai suullisesti yhdistyksen kokouksessa.

Yhdistyksen hallitus voi katsoa yhdistyksen jäsenen eronneeksi yhdistyksestä, jos jäsen ei ole maksanut yhden kuukauden kuluessa erääntynyttä jäsenmaksuaan.

Yhdistyksen kokous voi erottaa yhdistyksen jäsenen, joka toimii yhdistyksen sääntöjä tai tarkoitus­ta vastaan tai on huomattavasti vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa. 

Tässä tapauksessa erotetulla jäsenellä on oikeus saattaa erottamispäätös yhdis­tyksen seuraavan kokouksen kä­siteltäväksi ilmoittamalla siitä 30 vuorokauden kuluessa erot­tamispäätöksestä tiedon saatuaan.

Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen päätäntävaltaa käyttävät yhdistyksen kokouksissa läsnäolevat jäsenet.

Yhdistyksellä on kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään vuosittain ennen maalis­kuun loppua ja syyskokous marraskuun loppuun mennessä hallituksen mää­rää­mänä päivänä.

Kevätkokouksessa

  • esitetään hallituksen laatima kertomus edellisen vuoden toiminnasta

  •  esitetään tilinpäätös ja toiminnantarkastajan lausunto

  • päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta  ja vastuuvapauden myöntämisestä hallituk­selle ja muille tilivelvollisille

  • käsitellään muut kokouskutsussa esille tuleviksi ilmoitetut asiat.

Syyskokouksessa

  • vahvistetaan jäsenmaksu seuraavaksi kalenterivuodeksi 

  • vahvistetaan hallituksen, työryhmien jäsenten ja toiminnantarkastajien palkkiot ja matka-  ja muiden kus­tannusten korvausperusteet seuraavaksi kalenterivuodeksi

  • vahvistetaan toimintasuunnitelma seuraavaksi kalenterivuodeksi

  • vahvistetaan tulo- ja menoarvio seuraavaksi kalenterivuodeksi 

  • valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi kalenterivuodeksi

  • valitaan yhdistyksen jäsenten keskuudesta jäsenet hallituksen erovuoroisten varsinaisten ja varajä­senten tilalle

  • valitaan yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja

  • vahvistetaan, mitä näissä säännöissä määrättyä yhdistyksen kokouksen kutsutapaa seuraavana vuon­na käyte­tään ja miten muut tiedonannot jäsenille toimitetaan

  • käsitellään muut kokouskutsussa esille tuleviksi ilmoitetut asiat.

Ylimääräisiä kokouksia pidetään, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähin­täin kymme­nesosa (1/10) yhdistyksen jäsenistä ilmoitettua asiaa varten sitä kirjallisesti vaatii. Kokous on pidet­tävä 30 vuorokauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenmaksunsa maksaneella varsinaisella, yhteisö- ja kannatusjäsenellä yksi ää­ni. Kunniajäsenellä on yhdistyksen kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Kunniajäseneksi valittu varsinainen jäsen säilyttää kuitenkin äänioikeutensa. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä paitsi silloin, kun näissä sään­nöissä toisin määrätään. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen  puheenjohtajan ääni paitsi vaaleissa ja lippuäänestyk­sissä, joissa ratkaisee arpa.

10§

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava jäsenille kir­jallisesti tai julkaisemalla kokouskutsu jäsenlehdessä tai jäsenistön keskuuteen leviä­vässä julkaisussa vähintäin seitsemän (7) vuorokautta ennen varsinaista ja viisi (5) vuorokautta ennen ylimääräistä kokousta.

Kokouskutsussa on mainittava esille tulevat asiat.

Muut tiedonannot yhdistyksen jäsenille toimitetaan samalla tavalla.

Päätösvalta

11§

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja 3 - 12 jäsentä

Puheenjohtajan toimikausi on yksi kalenterivuosi. Hallituksen jäsenten toimikausi on yksi kalenterivuosi.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin ja taloudenhoitajan sekä muut yhdistyksen tarvitsemat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihenolevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä.

Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Tilinpäätös

12§

Yhdistyksen toimi- ja tilikautena on kalenterivuosi. Tilinpäätös, toimintakertomus ja muut hallinnon vaatimat asiakirjat on annettava toiminnantarkastajalle viimeistään kuukautta ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajan tulee antaa hallitukselle kevätkokoukselle osoitettu kertomus suorittamastaan tarkastuksesta viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.

Nimenkirjoittajat

13§

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai talouden­hoitaja, kukin erikseen.

Sääntöjen muuttaminen tai toiminnan lopettaminen

14§

Yhdistyksen kokous voi päättää sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkautumisesta, jos asia on mainittu kokouskutsussa ja esitystä kannattaa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistö annetuista äänistä.

Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi luovutetaan yhdistyksen varat ENCODille (The European Coalition for Just and Effective Drug Policies), joka on oikeuskelpoinen aatteellinen järjestö.

Nämä säännöt astuivat voimaan 20.12.2023